top of page

Interviews & articles

Interview by Ilta Sanomat

21 Apr 2021

With 

Tuomas

Tuomas Holopainen avoimena Nightwishin vaikeasta alkuvuodesta – Marko Hietalan shokki-ilmoitusta seurasi solistin joutuminen sairaalahoitoon


Nightwishin Tuomas Holopainen kertoo IS:lle, että yhtyeen hollantilainen laulaja Floor Jansen on parhaillaan sairauslomalla kotona Ruotsissa.


Pasi Kostiainen

22.4. 7:17


– PUHUIN Floorin kanssa tiistai-iltana. Hän on toipunut hyvin.


Näin kertoo IS:lle Nightwish-yhtyeen kosketinsoittaja ja säveltäjä Tuomas Holopainen.


– Floor oli neljä päivää sairaalassa Joensuussa, hän sanoo.


– Ehdimme treenata koko yhtyeen kanssa yhden kerran. Seuraavana päivänä Floor soitti ja kertoi kärsivänsä hirveistä vatsakivuista. Hänet vietiin sairaalaan, jossa poistettiin sappikivet. Hänellä oli myös haimatulehdus. Sairaalassa meni neljä päivää. Sitten hän pääsi matkustamaan kotiin Ruotsiin, jossa hän toipuu nyt kaikessa rauhassa.


On odotettavissa, että Jansen on täydessä laulukunnossa toukokuun lopussa. Silloin on luvassa Nightwishin pitkän hiljaisuuden katkaiseva kahden virtuaalikonsertin sarja An Evening with Nightwish in a Virtual World.


Bändin faneja kiinnostanee, millaisen fantasiamaailman visuaalisuudestaan tunnettu yhtye on konserttiinsa rakentanut.


Mutta myös se kiinnostaa, kuka soittaa Nightwish-yhtyeessä bassoa tammikuussa eronneen Marko Hietalan jälkeen.


BASISTI paljastetaan Holopaisen mukaan nimenomaan tuolla virtuaalikeikalla.


– VIP-lipun ostajat näkevät ensimmäiseksi, kuka on kyseessä. He saavat nähdäkseen ennen konserttia basistin haastattelun.


Mutta onko basisti saamassa vakituisen kiinnityksen bändiin? Sitä ei tiedä vielä Holopainenkaaan.


– Hän on toistaiseksi mukana tuuraajana. Katsotaan jatkoa, kun nähdään, miten nämä virtuaalikeikat ja kesän mahdolliset keikat menevät.


Kuten kaikki suurilla areenoilla esiintyvät isot nimet kautta maailman, myös Nightwish on ollut esiintymättä koko koronapandemian ajan.


Nightwishiltä siirtyi kymmeniä viime vuonna julkaistun Human. :II: Nature -albumin kiertueen keikoista tähän vuoteen. Ja koska kulkutaudin liikkeet ovat arvaamattomat, mikään ei ole varmaa jatkossakaan.


– Kesäksi on vielä muutama festarikeikka, joita ei ole peruttu. Syksyllä pitäisi kiertää Amerikassa, ja marras-joulukuussa Euroopassa. Mutta katsotaan, miten keikkojen käy, Holopainen toteaa.


ALKUVUOSI oli Holopaiselle koettelevaa aikaa: ensin kuoli vanha ystävä, Children of Bodomin Alexi Laiho – ja sitten Hietala jätti bändin henkilökohtaisten syiden takia.


– Tässä on ollut kaikenlaista... tulkoon sitten samaan läjään kaikki niin, että kesällä saadaan olla rauhassa, hän hymähtää.


Koronan aiheuttaman pakkoloman Holopainen on viettänyt keskittyen levyttämiseen. Hän lähti mukaan lukioaikaisen black metal -yhtyeensä Darkwoods My Betrothed elvytykseen. Silloin Holopainen oli mukana sessiomuusikkona, nyt täysjäsenenä.


– Teimme edellisen levyn vuonna 1998. Ja nyt heti 23 vuotta myöhemmin tulee seuraava!


Holopainen on saanut valmiiksi myös puolisonsa, laulaja Johanna Kurkelan ja Nightwish-bänditoveri Troy Donockleyn kanssa pyörittämänsä Auri-yhtyeen toisen albumin. Se julkaistaan syyskuussa.


– Minuun koronatauko ei ole vaikuttanut lamauttavasti. Lisäksi on muun muassa tehty talossa remonttia, hän kertoo.


Ja Nightwish-faneja innostaa varmasti, mihin Holopainen on viime aikoina alkanut keskittyä:


– Olen hahmotellut koskettimilla uutta Nightwish-musiikkia.


Sitä saataneen kuitenkin odottaa ainakin kahden vuoden ajan. Välissä on vielä sadonkorjuukiertue viime vuonna julkaistusta albumista.


Korjattu kello 10.15 Darkwoods My Betrothed -yhtyeen kirjoitusasu oikein sekä Marko Hietalan nimen kirjoitusasu oikein.

Gallery (if available)

Audio (if available)

No audio available
00:00 / 01:04

Video (if available)

bottom of page